HAAVEMAA
Pohjois-Kymenlaakso lehti 24.09.2008
Haavemassa, Kouvolan kaupungissa urheilupaikat ovat tasokkaampia kuin Pekingissä. Rahaa löytyy. Koska Kouvola on myös mahdottoman monikulttuurinen ja suvaitsevainen, korkeimpana kimaltelee moskeija. Onhan Islam maailman valtauskontoja. Ympärileikkaukset ovat terveyskeskuksen arkea ja siinä liukuhihnalla sen sai supisuomalainen Eino Ilmarikin. Vahingossa. Joukkoliikenne voi hyvin. Haavemaassa metro on vanha juttu ja valtuusto suunnittelee sen ulottamista Kaipiaisiin. Mitä peruspalvelut ovat ja miten ne katetaan – siitäkin ollaan tasan samaa mieltä. Lääkäripulakin vain hävisi jonnekin. Kaikki osaavat kaikkia kieliä. Kaikki tekevät voitollisia kauppoja keskenään. Vasta valmistuneelle Lidl-areenalle odotetaan maailman luokan tähteä. Kansalaiset antavat ymmärtää ja kaupunki ymmärtää antaa. Kunnanjohtajaa kannetaan kultatuolissa. Hurraa-a!
Haavemaa ei ole totta, mutta elämä on ja toivottavasti se on kaikille hyvä. Pahimmillaan yrittäjät ja kuntalaiset on kuitenkin kiusattu näännyksiin kilpailuttamalla palveluja uhkatiukalle. Tätä vauhtia hymykin tuotteistetaan, eikä se kuulu halvimpaan hoidon peruspakettiin. Kela tulee korvaamaan vain hymyttömän peruspaketin!
Perussuomalaisten sinnikäs palvelujen puolustaminen ei tarkoita holhoamista, koska jokaisella on tietty vastuu itsestään, oikeus onnistua ja tehdä myös virheitä. Moni elää kuitenkin harhassa ja epätodellisessa kaikkivoipaisuudessa. Onhan sentään polttopuita kolmeksi vuodeksi tai että onhan firman tulos sentään melkein positiivinen, mutta kuka sitten auttaa, kun sairastaa tai elämä menee todella päin helevettiä. Päättäjät saisivatkin joskus vierailla mm. turva-, sijais - ja lastenkodeissa. Uskon, että kunnanjohtaja tulee istumaan pitkät tovit kulmahuoneessaan ja yrittää käsittää, mitä talousviisaat ja aktuaarit selittävät. Toivottavasti Kouvolan rahat eivät huvenneet ainakaan suuruuden hulluuteen ja elitismiin.
Kenet tahansa voi yllättää työttömyys, konkurssi, vakava sairaus, mielenjärkkyminen, vanhuus joka ei ollutkaan ansaittua lepoa tai nuoruus, jossa tuli tehtyä vääriä valintoja tai sitten vanhemmuus, joka oli paljon rankempaa kuin vaippamainoksissa. Läheisten on tuettava ja yhteiskunnan on luotava edellytykset tavalliselle kuntalaiselle onnistua. Jokainen haluaa olla oman elämänsä herra ja elättää perheensä ihan itse, pyrkiä ratkaisemaan ongelmat ensin tykönään ja saada siitä ansaittua itsetuntoa. Jokaisella Meikäläisellä ei ole kuitenkaan mahdollisuutta naputtaa euroja pankinseinästä ja kerta kaikkiaan vaan ostaa avukseen maan parhaat tohtorit ja personal trainerit. Uuden kunnan todellista menestystä mitataankin sillä, miten selviytyvät ne arjensankarit, jotka tekevät sankaritekoja ilman todistajia ja joille ei kukaan jaa mitaleja.
Ukko Matti Bamberg PS
Moikka Ukko.
Mitä mieltä olet pakolaisista ja heidän sijoittamisesta kouvolaan?
Moi JeeJee! Kiitos kysymyksestä. Minulla ei ole mitään laillisesti maassa oleskelevia pakolaisia vastaan, mutta koti- ja ulkomaisia päättäjiä vastaan minulla on. Pakolaispolitiikka ei ole selvästikään loppuunhiottua ja vastuullista. Ei ole reilua sijoittaa ja houkutella tänne ihmisiä, joilla ei ole käytännön mahdollisuuksia sopeutua ja elää suomalaisisessa kulttuurissa ja yhteiskunnassa. Ongelmat on ratkaistava ensisijassa lähtömaassa (puututtava loputtomiin sotiin ja heimokahakoihin) tai ainakin mahdollisimman lähellä sitä. Maahanmuuttoon liittyy muutenkin lukuisia ongelmia ja väärinkäytöksiäkin mm. valeavioliittoja.
Mikäli Kouvolaan sijoitetaan pakolaisia, sijoittamisesta johtuvat kustannukset kuuluvat valtiolle. Ja on tälle seudulle pakolaisia sijoitettukin, mutta olen saanut tietää, että he hakeutuvat täältä pian pääkaupunkiseudulle omiensa joukkoon. Se on ymmärrettävää, mutta mitä siitä seuraa Helsingin seudulla?
Jep. Samaa mieltä.
Hallitsematon maahanmuutto on saatava loppumaan!
Kertoisitko vielä ajatuksiasi tulevan suurkouvolan kehittämisestä.
Terve!
Puhutaan suurkouvolasta, mutta väkimäärä ei seudulla vuoden vaihteessa lisäänny, eikä yhtään uutta hehtaaria synny. Moni muukin asia pysyy ennallaan, jos pääpuolueet voivat jatkaa vanhaan malliin. On huomattava, että niillä on ollut vuosikymmenet aikaa laittaa asiat kuntoon ja ne lupaavat tehdä sen jälleen. Uskottavaa? Ei ihme, että politiikka ei ole huudossa.
Lainaan erään asiantuntija sanoja: ”Välittämistä ei voi ulkoistaa!”. Peruspalveluiden ja koululaitosten (tästä on esityksiä) yksityistämiseen tai sen laajentamiseen suhtaudun kriittisesti. Yrittämiseen liittyy aina voiton tavoittelu, eikä tämä sovi joka yhteyteen.
On uskallettava katsoa kaikkea kadunmiehen näkökulmasta. Mitä tavallinen kuntalainen näkee ja kokee? Mitä hän ajattelee? Päättäjillä on vimmattu tarve panna aina pystyyn komiaa hallia, vaikka monet suorastaan karttavat rakennettua ympäristöä ja haketuvat luontoon aina kun se on mahdollista. Lapsetkin hylkivät eu:n määrittelemään kliinistä ja täysin turvallista leikkikenttää. Monille riittää hyvin hoidetut laajat taajamametsät, hyvät luontopolut ja hiihtoladut. Korkean hallin sijaan hankitaan vaikka vanhoja soramonttuja, joissa saa laillisesti kahata ja vetää rantua. Ainahan siellä joku laitapuolen kulkijakin ottaa pussikaljat, mutta so what. Tai vuokrataan bändeille mustaseinäisiä treenipaikkoja, vaikka en voikaan sietää Metallia. Nautin sen mieluummin nauloina. Tuetaan jo paikkakunnalla olevia kulttuuritapahtumia, koska niillä on valmiiksi tulisieluiset vetäjät. Ammattiinjohtavista kouluista ja Kuusankosken aluesairaalasta on pidettävä kynsin hampain kiinni. Alueen kansaedustajat eivät vastustaneet pontevasti kääntäjäkoulutuksen siirtämistä Helsinkiin. Aivan käsittämätöntä!!!
Tässä vain osa ajatuksistani, mutta olihan kysymyskin laaja. Kirjoittamatta jäi tällä kertaa mm. mietteeni pienyrityksistä, joita olisi erityisesti tuettava suomen suurimpien Primojen ja City-Markettien sijasta.
t. Ukko Bamberg